lauantai 25. maaliskuuta 2017

Latvia ja Liettua

Jotenki liian mun tuuria, että sain rikottua mun koneen tuolla Liettuassa, joten näitä kuvia tulee vasta nyt. Haluttiin kierrellä "turistikohteita" ja käytiin me parissa vähän erikoisessa museossakin ja mun mielestä se oli ihan sairaan kivaa! 


Kuljettiin joka päivä töihin keskustan kautta, mutta keskustaan mentiin katseleen vasta yllättävän lopussa. Kierrettiin yhtenä viikonloppuna Katedraalin aukiolla, Kolmen ristin kukkulalla ja vanhassa kaupungissa, vaatekauppoja unohtamatta. Käytiin myös jonain päivänä TV-tornissa syömässä ja voin luvata, että sielä oli parasta ruokaa mitä oon tähän mennessä syönyt! 

Viimeisenä iltana päätettiin vielä lähteä katsomaan Auringonnousun porttia ja aateltiin, että kyllä me sinne löydetään ilman Mapsia, mutta lopulta sitten luovutettiin ja otettiin se avuks. Kyllähän se porttikin sitten löytyi yllättävän nopeesti.


Viimeisellä viikolla meidän pomo lähti näyttään meille Euroopan keskipistettä, joka muuten sijaitsee vain 26 km päässä Vilnasta! Kävimme myös Trakain linnan ympäristössä kävelemässä ja kaakaolla.


Tuon neljän viikon aikana me saatiin mahdollisuus viettää myös yks viikonloppu Latvian Riikassa ja tottakai me lähdettiin sinne. Meillä oli ongelmia alussa sen kans, että saadaanko me mistään hotellia, mutta se onneks saatiin selvitettyä jonkun ystävyyskoulun kautta. 

Liettua ei oo koskaan ollut mulla sellainen "pakko kokea" -paikka, mutta en kadu yhtään. Meillä oli maailman paras pomo ja sen vaimo, joilta saatiin hyviä vinkkejä ja ilman niitä me ei oltais löydetty varmaan puoliakaan näissä kuvissa näkyvistä paikoista. 

Oon tosi tyytyväinen, että lähdin ulkomaille työharjoitteluun ja jos sielä nyt on joku joka miettii, uskaltaisko lähtee niin suosittelen ehdottomasti!  Eikä sen oo pakko olla työharjottelu, lähtekää aina jos vaan tulee mahdollisuus. Matkailu todella avartaa.


4 kommenttia: